Ei nyt ihan hankea, mutta paukkuva pakkanen ja omppuposket.

Ihanaa pistää takka päälle, villasukat jalkaan ja vaan olla möllöttää sohvalla. Pitäisi siivota, mutta tänään en jaksa, huomenna ja keskiviikkona en kerkeä eli hoidetaan varmaan torstaina :).

Ihanaa, että te edes ymmärrätte mun ajatuksia ja aivoituksia :). Mä tiedän, että pöllöhän mä oon kun edes pohdin tuollaisia, mutta kun on vaan niin hassun rauhallinen olo.

Soitin tänään sitten sinne Naikkarille mun endolääkärille.  Olisi halunnut mut sinne tutkittavaksi, mutta olin iltavuorossa ja siitä ei liiennyt lähteä. Pisti mut sitten verikokeisiin, ettei ole ainakaan mitään tulehdusta. Eipä mulla kyllä mitään lämpöä ole eli tuskin ainakaan mitään kovaa tulehdusta löytyy. Endo itsessäänhän nostaa lämpöä.  Mullakin usein menkkojen aikaan kuumeen puolelle lykkää. No, kävin siellä verikokeessa ja huomiseksi odottelen soittoa lekurilta. Pelottaa vaan ihan hirveästi, ettei mitään ole mennyt taas rikki. Viimeksi näin pitkän vuodon lopuksi päädyin puukon alle ja syynä oli revennyt valtimo...

Varasin myös hammalääkärin, kun viikonloppuna lohkesi palanen poskihampaasta. Se aika on tammikuun puolessa välissä. Vielä pitäisi varata aika työterveyslekurille, että saisi jonkinmoisen migreenilääkityksen ja luomenpoiston.

Ensi viikolla olis vuorossa viides Procren piikki. Pillerit jatkuu normaalisti eli viides laatta loppusuoralla ja heti perään suraavaa laattaa.

Tänään tuli uusi Simpukka-lehti ja siinä oli taas lahjasukusoluperheiden tukitoiminnasta. Meidän piti mennä lokakuussa tapaamiseen, mutta J oli juuri sinä lauantaina töissä. Ajattelin kuitenkin ilmoittautua toimintaan ja ryhmään mukaan.

Klinikalta ei vieläkään mitään... Huomaan, että tuijotan töissä puhelinta ja haaveilen siitä soitosta. Oon jo valmistautunut nenäliinoilla :).

Nyt pitää kohentaa takkaa...

Ai niin. Piti vielä kertoa, että meille tulee torstaina uusi kiuas saunaan. Sellainen HIANO missä on ohjauspaneeli erikseen :). Ei tarvitse enää kykkiä arse pystyssä, kun haluaa saunan päälle...

PUS.