Nyt alkaa kuulkaa olemaan huumori, pinna ja terveys aika loppu...

Edelleen vuotaa. Soitin alkuviikosta Klinikalle, kun vuoto ei tosiaan ota loppuakseen. Meidän omahoitaja ja lekuri ovat kummatkin lomalla vielä ensi viikon. Kakkoshoitaja soitteli mulle sitten takaisin, että meidän lääkäri tulee lomaltaan tsekkaamaan tilanteen maanantaina. Eli maanantaina on sitten totuuden hetki! Meinaan puristaa lekurista realistisen vastauksen jatkosta...

Vuoto ei ole hiipunut, päin vastoin runsastunut muutaman viime päivän aikana. Eilen tuli taas ihan kunnon hyytymiä... Ei kuulkaa hyvältä näytä, mutta ei kyllä hyvältä tunnukaan... Munasarjoja nippailee, samoin kuin suolen puolta. Eilen oli kiikunkaakun, että pystyin mennä kuuntelemaan muutamaa bändiä kaupunkiin. Sanoinkin J:lle, että tämä on kuules aika invalidisoivaa elämää.

Siitä päästäänkin aiheeseen, että jos nyt joudutaan perumaan koko homma niin pistän varmaan pillit pussiin. J haluaisi kovasti vielä yrittää, mutta mulle alkaa riittää tää pelleily. En pysty urheilemaan: Heti kun tekee töitä vatsalihaksilla, niin alkaa kipu ja vuoto lisääntyy. Uimista rakastan, mutta kun ei pysty käyttämään ponttooneja, ei sitäkään tarvitse harrastaa. Endometrioosikipujen ollessa pahimmillaan ei kannata edes unelmoida kävelystä. Sosiaalinen elämä kärsii. Kärsii siitä, että ei ole mitään haluja lähteä esim. ystävien kanssa ulos. Kokoajan vain pelkää, että koska kivut alkavat... Kaikki menot ja tekemiset on tarkkaan mietittävä. Onhan lääkkeet ja siteet mukana? Onhan mahdollisuus palata pikinmiten kotiin, jos iskee paniikki? Onkohan helpompi vaan jäädä kotiin? ON!!

Tällaista on mun elämä... Ja mä en enää kovin pitkään jaksa sitä tällaisena. Kipulääkkeiden, ainaisen fyysisen ja henkisen kivun vankina.

TOIVON KUITENKIN PAREMPAA VUOTTA !!

Pus.