Mun kropan termostaatti on aivan sekaisin ja se EI ole kiva juttu!!

Ihan ensin pahoittelen pitkää päivitysväliä, mutta edellisen hoidon jälkeen tuli hieman komplikaatioita.  Hoito sinänsä meni hyvin, huomattavasti paremmin kuin eka kerta. Pahoivnointia ei ollut juuri ollenkaan, uudet lääkkeet siis auttoivat. Hoidon jälkeen alkoi kuumeilu ja lopulta jouduin antibiootti tippaan sairaalaan, jossa vietin viime viikolla neljä päivää. Olin saanut virtsiksen.

Nyt olo on kuitenkin jo normaali ja tänään käytiin kävelyllä Linnanmäellä .

Päätettiin sitten vihdoin ostaa uusi auto. Vanhassa ei periaatteessa olo mitään vikaa, paitsi että  se on kuusi vuotta vanha ja sillä on ajettu yli satatuhatta kilometriä. Mullahan autokuume on ollut jo vuoden ja nyt sain sen tartutettua J:llekin. Eilen käytiin tilaamassa, Nissan Qashqai. Kaara kotiutuu vasta marraskuussa, koska se on ihan bränikkä. Vähänkö en malta odottaa!!

Hoitoviikon jälkeen tuli taas puketti Ylivuotisilta . Se sisälsi ihanan myssyn ja kynsikkäät, ja ne tulevat tarpeeseen syksyllä. Kiitokset niistä taas koko poppoolle!!! Ootte kyllä ihan mahottoman ihania!!

Mä olen aika väsynyt... Valkosolut ja hemoglobiin on tosi alhaalla. Verta mulle tiputettiin edellisen hoidon yhteydessä kaksi pussia, kun hemppa laski 82. Valkosoluja kasvattaavaa lääkettä (Neulasta) alan saamaan seuraavan hoidon yhteydessä. Väsymys johtuu kyllä osaksi tästä painostavasta kuumuudesta ja siitä, etten saa öisin kunnolla nukuttua. Nyt olen kaksi viimeistä yötä nukkunut ihmeen hyvin...

Ninni: Mullakin on jotain nukahtamislääkkeitä, mutta kun mun ongelma ei ole nukahtamisessa... Mä nukahdan kyllä, mutta herään muutaman tunnin päästä ja sitten ei tahdo enää tulla uni. Oon miettinyt, että pitää vissiin ottaa sitä lääkettä sitten keskellä yötä, jos menee ihan pyörimiseksi. Kiitos aurinkoenergiasta, sitä on piisannut!!

Maija: Kiitos!!

Panda: Äänikirja odottaa Ipodille siirtoa . Kiitos siitä!!!

Endotar: Kiitokset!! Ja muistahan itsekin nauttia!!!

Lapseton: Toisaalta tällä tyylillä loppu on äänikirjoissa aina erilainen . Ja kiitokset sinnekin!!!

Hellu: Tukattomana on kyllä paljon viileämpää... Ja pujotkin rauhoittuivat jo, ei tarvitse tulla repimään .  Mitenkäs teillä voidaan?

Rva Makkonen: oli kyllä ainakin mielenkiintoisiin suihkureissu ikinä... Piru istuu tuossa, tosin olen käskenyt sen pitää suunsa kiinni toistaiseksi. Saa luvan puhua vasta sitten, kun hoidot on takana...

Katariina: Kiitos! Täytyy yrittää löytää huumoria tästäkin paskasta...

Johanna: Pidetään pilkettä yllä ... Kiitos!!

Seuraava hoito olisi tarkoitus aloittaa tulevana maanantaina. Perjantaina otetaan verikokeet ja niiden pohjalta tehdään päätös. Jos tulehduksesta on vielä merkkejä, siirtyy hoito eteenpäin. Mä niin toivon, että hoitoon päästäisiin aikataulussa.

Viime sunnuntaina pääsin pitkästä aikaa kirppikselle. Tein muutamia löytöjä ja jäin tosi hyvä mieli. Toivottavasti pääsen vielä tulevanakin sunnuntaina käymään...

Pus.