Ja annetaan siis vielä odottaa pitkään

Lääkäri-täti soitti eilen aamupäivällä ja kertoi hyvät uutiset. TT-kuvat olivat puhtaat, vatsassa näkyi nestettä, mikä on ollut siellä jokaisessa ultrassa viimeiset kymmenen vuotta. Mahasta otettu kudosnestenäyte oli puhdas ja muutenkin kaikki oli niinkuin pitää. Maanantaina menen vielä verikokeeseen, jotta saadaan Ca-125 arvo ja nähdään, että muutkin veriarvot ovat lähteneet nousuun.

Avanteen sulkujonoon mut laitetaan ensi viikon lopulla ja lääkäri sanoi, että toivoo leikkauksen olevan vielä lokakuun alun puolella, JESH!!!!

Väliaikatietona kerrottakoon, että J torjuu vihollisia meidän keittiössä... Hullu aamu... 

Siis sairasloma jatkuu ainakin lokakuun loppuun ja sitten katsotaan vointi uudestaan. Mä niin toivoisin, että leikkaus olisi heti kuun alussa ja olisin marraskuussa kunnossa ja pääsisin töihin. Alkaa nimittäin vähän jo kaatua seinät päälle.

Kysyin sitten lääkäriltä tästä lääkärinlausunto-asiasta, siis mun terveyden osalta. Kerrooin, että PeLassa haluaisivat ilmeisesti odottaa sen viisi vuotta ennen neuvontaa. Lääkäri oli tosi ihmeissään ja sanoi, ettei kyllä näe siihen mitään tarvetta. Sanoi, että toisaalta tämä  mun syöpäni on niin harvinaislaatuinen, ettei oikein voi myöskään antaa mitään ennustetta uusiutumisesta. Sanoi vain, että todennäköisyys uusiutumiseen on todella pieni, kun ei ole hormonitoimintaa ja tämä syöpälaatu elää hormoneilla... Sovittiin, että kun kolmen kuukauden päästä on eka kontrolli ja kun kaikki on siinä ok, kirjoittaa hän meille puoltavan lausunnon.

Eittäin mielenkiintoisia kommentteja olette antanee adoptiopohdintoihini, kiitos niistä. En ala kommentoimaan jokaiselle erikseen, totean että joihinkin yhdyn ja joihinkin annan eriävän mielipiteen... Kaikki kommentit kuitenkin pistivät miettimään ja huomaan, että mulla on tunteet enemmän kuin pinnassa tämän asian suhteen. Jäänpä työstämään siis itseäni .

Eilen tapahtui paljon hyviä asioita. Hyvä ystävä sai toisen pojan, kaksi hyvää ystävää kävi illalla juhlistamassa terveyttäni kakun ja kahvin kera, poltin kynttilöitä ja ihastelin pimeyttä.

On vielä vaikea ymmärtää, että nyt on aika ottaa taas askel eteenpän. Että nyt saa oikeasti alkaa taas haaveilemaan, ihan oikeasti!

KIITOS RAKKAAT!!!

Tämä blogi jatkaa matkaa. Toivon, että se muuttuu syöpä blogista adoptio blogiksi. Siihen on vielä matkaa ja välissä ehtii tapahtua vaikka ja mitä. Ja minä kirjoitan ne tapahtumat ja ajatukset tänne, jotta muistan ne itse ja jotta Sinä voit elää ne kanssani.

PUS.