Tänään on ollut tällainen "olla vaan ja möllöttää"päivä. Tai niinkus J sanoo "kattoon räkimis"päivä. Oon mä jotain pientä saanut aikaiseksi, mutta silti tuntuu ettei mitään tapahdu.

Aamulla tilasin meille ovimiehen. Skaala-ovilta tulee ensi viikolla mies esittelemään, mittaamaan ja antamaan tarjouksen. Pitäisi vaihtaa kaksi takaovea ja etuovi. Tai siitä etuovesta vielä väännetään kättä, mutta mä olen sitä mieltä että kaikki ovet kannattaa vaihtaa kerralla. Sitten tein ison kattilallisen jauhelihakastiketta, siitä riittää varmaan pakkaseenkin hätävararuokaa.

Eilen aloitettiin terassinlaajennus-projekti. Saatiin aika hyvälle mallille ja tänään jatketaan. Joudutaan varmaan huomenna tekemään loppuun ja sekös J:tä harmittaa, kun fanaattisena Don Rosa fanina haluaisi mennä hakemaan omistukirjoituksen uuteen Ankka Albumiin. Mä olen aikoinani käynyt Sokoksella hakemassa J:lle joululahjaksi silloisen Albumin omistuskirjoituksella. Ehkäpä me saadaan terassi valmiiksi ajoissa ja keretään Selloon .

On kuulkaa ollut aika hassu olo tuon keskiviikon puhelun jälkeen... Mä olen oikeasti terve!! KIITOKSET KAIKILLE ONNITTELUISTA . Meinasin kyllä saada paskahalvauksen, kun puhelin soi ja huomaisin sen olevan lekuri. Puhelunhan piti tulla vasta perjantaina ja mä olin ihan varma, että kun soittavat etukäteen niin jostain on löytynyt jotain pahaa. Lääkäri sanoi ensi töikseen, että kuvat ovat täysin puhtaat. Mitään ei näy missään!! Nyt sitten odottelen yhteydenottoa ajanvarauksesta, eettä päästään laittamaan tuo reikä vielä umpeen.

Onko teistä ihan pöllö ajatus, jos vien kummallekin osastolle esim. suklaa suukkoja tai konvehteja, Kiitos-kortin kera? Haluaisin muistaa osastojen henkilökuntaa jollain tapaa ja kiittä hyvästä hoidosta.

PUS.