Nyt on meneillään katkeruus ja ahdistus vaihe.

Tämä kirjoitus sai alkunsa ja kimmokkeensa eräästä kommentista...

Mua ei itsessään ahdista tällä hetkellä lapsettomuus vaan "lapsellisten" ajattelemattomuus ja tyrkytys.

Meidän ystävä- ja sukulaispiirissä kaikki tietää meidän tilanteesta. Silti asenne tuntuu olevan, että kun on tahkottu jo näin monta vuotta niin onhan ne jo tottuneet lapsettomuuteen. Salaisuus, EI OLLA!

Ihan yhtä paljon sattuu edelleen plussat, vaikka ne olisikin sukulaisten tai lähimpien ystävien. Yritän iloita toisten onnesta (ei ole aina helppoa) ja aina olen väliinputoaja ja ulkopuolelle jääjä. Jätän useita tapaamisia yms. väliin, koska en halua kuunnella vauvajuttuja, olen ulkopuolelle jääjä. En jaksa lähteä baariin katsomaa, kun MAMMAT lähtee radalle, olen ulkopuolelle jääjä. Ehkä ahdistavinta on ajatusmaailma, jossa me (H&J) ollaan se lapseton pariskunta, joka aina joustaa ja taipuu. Olenkin päättänyt, että nautimme nyt tästä hetkestä ja teemme juuri niinkuin meille sopii ja meistä tuntuu.

Toivon sydämestäni, että jos meille  joskus se pieni ihme suodaan niin muistan nämä ajatukset ja osaan toimia oikein lapsettomia, mutta myös lapsellisia ystäviäni kohtaan. Haluan olla epäitsekäs ja joustava vanhempi, joka on valmis huomioimaan kanssa ihmisensä.

Tämä oli taas purkautumispostaus, josta ei saa suuttua!!

Nämä ovat ajatuksia, jotka on pakko päästää ulos tai muutun oikeasti kokonaan katkeraksi paskaksi.

No nyt rauhoitun ja nautin glögistä ja J:n seurasta :).

PUS.