Kävin tänään tapaamassa ensimmäistä psykoterapeuttikandidaattia (sanahirviö). Ei oikein napannut... Lähemmäs 60vee lapseton ja syövästä itse toipunut (tämän tiedon hän jakoi kanssani) nainen. Pelkään ehkä eniten sitä, että terapeutista tulee terapoitava.

Ensi viikolla menen tapaamaan toista terapeuttia ja toivon hänen olevan enemmän oman tuntuinen.

Luoja, että äsken kärvähti niin yli...    J oli meillä ystävänsä kanssa grillaamassa ja saunomassa. Minä menin suoraan töistä kampaajalle, enkä siis ollut kotosalla. No, oltiin eilen käyty kaupassa ostamassa kanaa ja salaattitarvikkeita, jotka oli tänään tarkoitus valmistaa. Pyysin J:tä paistamaan kanat ja sanoin vielä, että saan sitten eväät töihin. No tulin kotiin puoli yhdeksältä ja minua vastassa ovat ensin vaatteita hujan hajan, astiat pitkin tiskipöytää ja työtasoja, paistetut kanat ILMAN SALAATTIA. Ei ollut sitten käynyt pienessä mielessäkään, että voisin syödä töissä salaattia enkä pelkkää kanaa. Pieniä juttuja, mutta sieppaa kun toinen on lomalla ja on niin kiire baariin ettei ehdi ajatella (se siis oli selitys). Kamala marmatus ja kitinä, mutta on vaan niin RAIVOSTUTTAVA olo!!

AAAAARGHHHHhhhhhhhhh.

Mutta teille sanon, PUS.