Siltä musta tällä hetkeellä tuntuu...

Tiistaina oli siis lääkäri ja vielä yritetään saada kroppa kuntoon. Adenomyoosi on pahasti levinnyt, mutta polyypit oli kuulemma pieniä (niille ei tarvitse tehdä mitään). Nyt päällä olevalla lääkityksellä on siis yritetty saada vuotelua loppumaan ja limakalvoa kasvamaan, kumpaakaan ei ole tapahtunut. Vielä vuotelee ja limakalvo oli todella ohut. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että jos Procren vielä vaikuttaa niin tämä lääke ei pääse kunnolla toimimaan. Niinpä jatkan vielä Zumenonin syöntiä maaliskuun alkuun, huomenna aloitan kymmenen päivän Provera kuurin ja sitten katsotaan tilanne. Jos  näillä konsteilla ei saada limakalvoa kasvamaan ja adenomyoosin vuotelua kuriin, niin sitten on peli pelattu.

Ei tuo doktori kovin positiivinen ollut, kun tuumasi vielä päälle että: "tällaisissa tapauksissa pitäisi kohdunvuokraus olla mahdollista".

Omat fiilikset ei ole kovin korkealla. Tämä on nyt tällainen "kokeilu", ettei tarvitse sitten kahdenkymmenen vuoden kuluttua miettiä "että, mitä jos...". Näillä kivuilla ja oloilla mä en edes halua siirtoon, saatikka raskautua. Päätä särkee ja kokoajan on kuvottava olo. Mutta pumpataan nyt vielä vähän hormooneita, jos se sillä paranee.

Tulevat menkat pelottaa ihan helvetisti. Lääkäri varoitteli jo etukäteen kivuista ja vuodoista. Taidan löytää itseni taas kipupiikiltä. Eipä ole uutta tässä perheessä.

Lääkäri totesi, että mulla on ihme kroppa, kun ei halua toimia lääkkeiden mukaisesti. Näin on ollut aina... ja ilmeisesti tulee olemaan... J kysyi vielä, että eikö tätä sairautta voida hoitaa ja lääkäri totesi, että ainut hoitokeino on nuo Procren-piikit, joista mun kroppa on ilmeisesti nyt sitten mennyt ihan sekaisin. Ainoa parannuskeino on kohdunpoisto.

Valtavan suuret kiitokset jokaiselle lukijalle ja tsemppaajalle!! En todellakaan tiedä saako tästä kukaan mitään irti, mutta jos yhdenkin endopotilaan tai muuten samojen asioiden kanssa painivan ajatukset kohtaavat, niin se riittää minulle!! Suuren suuret kiitokset HEP huudoista ja itsenne ilmiantamisesta!! On ihanaa  huomata, että tälläkin blogilla on muutama lukija!

Tällä hetkellä kipuilu on kokoaikaista. Mahaan sattuu kokoajan ja päänsäryt ovat viikottaisia. Vähäkään raskaampi tekeminen kipeyttää mahaa entuudestaan. Pahoinvointi on aaltomaista ja pahimmillaan aamulla (tämäkin vielä). Ensi viikolla menen toiselle lääkärille, jos vaikka saisin migreenilääkkeet. Burana 600 tai Panacod kun ei tepsi ollenkaan. 

Tämä on aika hurja tilanne... Vielä blogin aloittaessani kuvittelin kirjoittavani lahjasoluhoidosta ja siitä miltä tuntuu tulla raskaaksi toisen soluilla. Miten se taas konkretisoituukaan, että elämä ei todella mene niinkuin on suunnitellut. Luulisi tämänkin ämmän oppineen jo näiden kolhujen ja takapakkien jälkeen, että mihinkään ei kannata luottaa. Taitaa rakkaat lukijat käydä niin, että tämä blogi saa sen ensimmäisen surullisen lopun. Tähän juoneen ei ole kirjoitettu yllätyksiä tai onnellista loppua...

Nyt jään panikoiden odottamaan tulevaa ja yritän pitää itseni kasassa... Helppoa, kun itku nousee kurkkuun pienemmästäkin ja sitäkin pienemmästä.

Ensi viikolla menen jatkamaan selkäkuvaa, jottei kipu pääse unohtumaan... Se kipu onneksi hellittää siinä neljän tunnin jälkeen .

Pus.