Miten voikaan olla erilaisia nuo terapeutit. No näin nyt kuitenkin oli, kun astelin mennä viikolla toisen psykoterapeuttikandini luokse. Minulla ei ollut etukäteen minkäänlaista kuvaa terapeutista, ei iästä, ulkonäöstä eikä liiemmin silmienväristä. Sähköposti- ja tekstiviestien perusteella hän kuitenkin vaikutti hyvin mukavalta ja rennolta, mikä antoi positiivisen vireen tapaamiselle.

Soitan ovikelloa ja oven avaa n. 180cm (ilman korkoja), hoikka, vaaleilla hiuspidennyksillä varustettu keski-ikäinen nainen. Iästä on hieman vaikea sanoa, koska naaman perusteella häntä on hieman korjattu ja ehkä myös toisia kohtia turvotettu... Minua naurattaa, koska hän ei ole mitään mitä olin kuvitellut. Hän edustaa kaikkea sitä mitä minä en voi ymmärtää, ulkoisesti. Aloitamme keskustelun ja hän pyytää minua kertomaan taustastani. Kerron lähes kaiken sairashistoriastani ja lapsettomuudesta, aina diagnoosista asti. Hän kuuntelee ja välillä keskeyttää minut, tehdäkseen tarkentavia kysymyksiä. Minulla on hyvin turvallinen ja lämmin olo hänen kanssaan. Tarinani kerrottua hän sanoo, että vaikutan kovin reippaalta ja tasapainoiselta ja kysyy onko ulospäin näkyvä totta? Purskahdan itkuun ja hän sanoo ensimmäiseksi ymmärtävänsä. Ja taas minulla on rauhallinen olo. Hän on se jonka kanssa aloitan terapian. Hän on se jollaisen haluan taakseni kulkemaan tämän tuskallisen tien. Vaikka hän ei ole mitään mitä minä voin ymmärtää, ulkoisesti.

Pus.